Teismi, panpsykismi ja tietoisuuden alkuperä

I. Argumentti tietoisuuden alkuperästä Jumalaan

Teistinen ”argumentti tietoisuudesta” pyrkii argumentoimaan, että mieli tai tietoisuus antaa todistusaineistoa Jumalan olemassaolon puolesta. Kirjallisuudessa liikkuu ainakin kaksi eri versiota tämäntapaisesta argumentaatiosta: Richard Swinburnen ja Robert Adamsin mentaalisten sekä fysikaalisten tilojen välisiin korrelaatioihin perustuva argumentti; ja esimerkiksi J.P. Morelandin ja Charles Taliaferron puolustama argumentti tietoisuuden alkuperästä tai olemassaolosta ylipäänsä. Suosin itse jälkimmäistä versiota. Tässä siitä lyhyt tiivistelmä:

  

Vaihe 1: Subjektiivinen tietoisuus on palauttamatonta. Reduktiivinen materialismi on siis väärässä. Mutta jos emme voi palauttaa tietoisuutta aineeseen, niin kysymys kuuluu, että mistä tietoisuus on ilmestynyt keskellä aineellista kosmosta. Mikä on sen alkuperä? Nousiko subjektiivinen tietoisuus objektiivisesta, ei-tietoisesta aineesta ”emergenssin” nojalla? Tämä vaikuttaa pikemminkin taikasanalta kuin kunnon selitykseltä. Koska tietoisuus vaikuttaa olevan laadullisesti erilainen ilmiö kuin ei-tietoinen materia, niin ensimmäisen ”emergenssi” jälkimmäisestä ei ole uskottavaa. Näin tietoisuuden redusoimattomuuden sekä kyseenomaisen vahvan emergenssin mahdottomuuden vuoksi ainoa jäljelle jäävä johdonmukainen vaihtoehto tietoisuuden alkuperän kysymyksessä on sanoa, että tietoisuus on jollakin tapaa perustavaa tai fundamentaalista kosmoksessa. Sen on oltava ollut läsnä, tavalla tai toisella, alusta saakka.

  

Vaihe 2: Teismi – teoria, jonka mukaan todellisuuden perimmäinen perusta on tietoinen mieli – on paras selitys sellaisen kosmoksen olemassaololle, jossa tietoisuus on fundamentaalista.

   

Johtopäätös: Tietoisuus tarjoaa todistusaineostoa teismin paikkansapitävyyden puolesta.

  

Mielestäni on mielenkiintoista, että yhä useampi ei-teistinen filosofi, joilla ei ole minkäänlaisia teistisiä sympatioita, on alkanut olla samaa mieltä tämän argumentin ensimmäisen vaiheen kanssa. Katsotaan seuraavassa muutamaa esimerkkitapausta.

     

II. Nagel, Strawson ja Chalmers vaiheesta 1

Thomas Nagel argumentoi tismalleen vaiheen 1 kuvaamalla tavalla Mind and Cosmos -teoksessaan. Nagelin (2012: 41) mukaan meidän on subjektiivisen tietoisuuden ongelman vuoksi ”jätettävä materialismi taaksemme”. ”Emergenssi” vastauksena kysymykseen tietoisuuden alkuperästä vaikuttaa taas Nagelille ”magiaan” turvautumiselta (56). Näistä kahdesta seikasta seuraa, että ”subjektiivisen näkökulman on ollut oltava olemassa alusta saakka” (61).

   

Galen Strawson puolustaa ensimmäistä vaihetta vakuuttavasti artikkelissaan ”Realistic Monism: Why Physicalism Entails Panpsychism”. Strawsonin (2006: 5) mukaan joidenkin materialistien itsepäisyys tietoisuuden ongelman edessä on ”oudoin asia, mitä on ikinä tapahtunut koko inhimillisen ajattelun historiassa”. Hän lisää, että tietoisuuden palauttamattoman olemassaolon kieltämisen rinnalla ”jokainen tunnettu uskonnollinen uskomus on ainoastaan hieman vähemmän järkevää kuin uskomus siihen, että ruoho on vihreää” (6). Mistä palauttamaton tietoisuus on sitten ilmestynyt? Emergenssiin vetoaminen on Strawsonin mukaan ”epäkoherenttia” ja ”mystistä” (12) sekä ”määritelmällisesti ihme” (18). Ainoa ”järkevä positio” on siis tämän kaiken nojalla se, että maailman perimmäiset rakennuspalikat ”sisältävät kokemuksen” (25).

   

Myös David Chalmers ehdottaa (tätä samaa logiikkaa seuraten) tietoisuuden olevan fundamentaalista kuuluisassa kirjassaan The Conscious Mind. Chalmers argumentoi teoksessaan, että reduktiivinen materialismi ei kykene ratkaisemaan ”tietoisuuden vaikeaa ongelmaa” (1996: xii). Chalmersin mukaan tarvitsemme kuitenkin jonkinlaisen teorian, mikä selittää sen, ”miten tietoisuus ilmestyi, niin että tietoisuuden emergenssi vaikuttaa ymmärrettävältä pikemminkin kuin maagiselta” (5). Koska siis tietoisuus on redusoimatonta eikä se voi vain ”emergoitua” ei-tietoisesta aineesta, niin ainoa uskottava teoria tietoisuuden paikasta luonnossa tekee tietoisesta kokemuksesta jollakin tavalla ”fundamentaalisen piirteen kosmoksessa” (126‒127).

   

Nagel, Strawson ja Chalmers ovat kaikki ateisteja; he eivät ole teistisen tietoisuus-argumentin puolustajia. Silti he kaikki ovat samaa mieltä argumentin ensimmäisen vaiheen pätevyydestä. Tämä on mielestäni kiinnostavaa. Vielä huomattavasti useampi mielen filosofi on muuten yhtä mieltä siitä, että tietoisuutta ei voida palauttaa materiaan (esim. Block, Horgan, Searle ja Kim); monet tällaiset reduktiivisen materialismin kriitikot eivät kuitenkaan mene niin pitkälle kuin Nagel, Strawson ja Chalmers. Mutta kuten olemme nähneet, Nagelin, Strawsonin ja Chalmersin pointti on, että antaen emergenssin mahdottomuuden tässä kontekstissa, tietoisuuden fundamentaalisuus on silkka ei-reduktionismin looginen seuraus. Monet sellaiset filosofit, jotka hyväksyvät tietoisuuden redusoimattomuuden ja sui generis luonteen, mutta eivät sen fundamentaalisuutta, kieltävät siis uskomustensa loogisen seuraamuksen. Nagelin (2012: 3) sanoin, mieli‒ruumis-ongelma ei ole tästä näkökulmasta enää pelkkä eläinorganismien mieliä, aivoja ja käyttäytymistä koskeva lokaali ongelma, vaan sillä seurauksen koko kosmoksen historian ja luonteen kannalta. Ja nimenomaan tätä teistisen tietoisuus-argumentin ensimmäinen vaihe, joka alkaa nyt olla todella vahvalla pohjalla, väittääkin.

   

III. Vaihe 2: teismi vai panpsykismi?

Nagel, Strawson ja Chalmers kuitenkin ovat eri mieltä teistien kanssa vaiheesta 2. He pystyvät mielestään antamaan tarpeeksi hyvän monistisen, ei-teistisen selityksen sellaisen kosmoksen olemassaololle, jossa tietoisuus on ollut läsnä alusta saakka. Nagelin, Strawsonin ja Chalmersin vaihtoehto tässä kohdin on panpsykismi (tai protopanpsykismi): näkemys, jonka mukaan subjektiivinen tietoisuus on jollakin tapaa osa ainetta. On varmaankin reilua todeta, että näistä kolmesta vain Strawson kannattaa panpsykististä ratkaisua eksplisiittisesti. Chalmers on sille hyvin sympaattinen; Nagel puolestaan pitää sitä relevanttina, joskin ongelmallisena, vaihtoehtona. Mutta koska myös kaksi jälkimmäistä filosofia pitävät panpsykismiä vähintäänkin relevanttina vaihtoehtona, jatkan puhumalla ”Nagelin, Strawsonin ja Chalmersin panpsykismistä”. Panpsykismin mukaan siis jokaisella aineellisella hiukkasella on siis nykyfysiikan tuntemien ominaisuuksien lisäksi joitakin proto-tietoisia ominaisuuksia. Kivet, tuolit ja planeetat siis omaavat jollakin primitiivisellä tasolla subjektiivisen kokemisen tiloja. Nykyinen fysiikka kuvailee kyllä aineen objektiivisia ominaisuuksia kutakuinkin onnistuneesti, mutta tämä on vain puolet totuudesta, sillä aineella on panpsykismin mukaan myös subjektiivisia ominaisuuksia. Tällä tavalla on mahdollista puolustaa sekä tietoisuuden fundamentaalisuutta että monistista, ei-teististä ontologiaa.

  

Teistisen tietoisuus-argumentin puolustaja ja Nagel-Strawson-Chalmers -tyyppinen panpsykisti ovat siis tismalleen samaa mieltä vaiheesta 1. Erimielisyys tulee toisessa vaiheessa: teistin mukaan paras selitys tässä kohdin on tietoisen Jumalan vapaa valinta aktualisoida tietoisia organismeja sisältävä maailma; panpsykistin mukaan parempi selitys on se, että tietoisuus on jollakin tapaa läsnä aineessa itsessään. Kumpi on oikeassa?

   

Ensiksi haluaisin todeta, että riippumatta siitä, kumpi on oikeassa vaiheen 2 suhteen, ensimmäisen vaiheen onnistuminen on jo sinällään merkittävä saavutus. Sillä sen nojalla standardi naturalistinen ontologia – tämän hetken länsimaisen akateemisen maailman valtanäkemys – on jo poissa pelistä. Tämä on merkittävää. Olipa sitten teismi tai panpsykismi (tai jotkin muut vaihtoehdot, kuten panteismi, panenteismi tai idealismi) paras näkemys selittämään ensimmäistä vaihetta, tämän vaiheen onnistuminen on jo itsessään suuri saavutus. Voisimme siis sanoa, että jos (ja kun) vaihe 1 on onnistunut, niin argumenttimme jo tässä vaiheessa antaa merkittävää evidenssiä naturalismia vastaan, sekä tukee kaikkia muita vaihtoehtoisia metafysiikoita.

  

Voimmeko mennä pidemmälle? Voimmeko antaa minkäänlaisia argumentteja vaiheen 2 teistisen vastauksen puolesta? Mielestäni voimme. Vertaillaan nyt ainoastaan teismiä ja panpsykismiä (sillä panpsykismi on tässä kohdin teismin vakavin kilpailija). Seuraava argumentti, jota myös panpsykismia varovaisesti kannattava Nagel (2012: 61‒62) pitää vakavana vastalauseena, on mielestäni hyvä peruste sille, että teismi on tässä kohdin ainakin parempi vaihtoehto kuin panpsykismi.

  

Yrittäessämme selittää teorioiden avulla ilmiöitä, meidän tulisi mahdollisuuksien salliessa vedota sellaisiin postulaatteihin, joiden olemassaolo sopii yhteen taustatietojemme kanssa. Ajatellaan, että teoria A kykenee selittämään ilmiön p postulaatilla, jonka olemassaolon puolesta A:lla on jo evidenssiä muutenkin. Teoria B puolestaan kehittelee p:n selittämiseksi täysin uuden postulaatin: tämä uusi postulaatti on keksitty ainoastaan selittämään p; sen puolesta ei ole mitään evidenssiä taustatiedoissamme. Kumpaa pitäisit tällöin parempana selityksenä p:lle? Mielestäni on ilmiselvää, että A olisi tässä tapauksessa mielekkäämpi vaihtoehto. Meidän ei tulisi keksiä uusia postulaatteja, jos pärjäämme niillä, joiden puolesta meillä on jo valmiiksi olemassa todisteita. Täysin uuden postulaatin kehittäminen ainoastaan selittämään tämä yksi selitystä vaativa ilmiö, on räikeä ad hoc ratkaisu – varsinkin jos jokin muu teoria kykenee selittämään saman ilmiön ”vanhalla” postulaatilla.

  

Tilanne teismin ja panpsykismin kohdalla on tismalleen tällainen. Yllä esitetyssä esimerkissä siis A viittaa teismiin, B panpsykismiin ja p tietoisuuden fundamentaalisuuteen. Panpsykismi on kehitelty vain ja ainoastaan selittämään tietoisuuden ongelma. Tämän näkemyksen puolesta ei ole mitään muita perusteita. Näin on uskottavaa väittää, että panpsykismi on ad hoc ratkaisu tietoisuuden ongelmaan, jonka ainoa tarkoitus on pelastaa monismi falsifioinnilta. Tämä varsinkin siksi, että teismi kykenee selittämään tismalleen saman ilmiön postulaatilla, jonka puolesta teistillä on jo muutakin todistusaineistoa. Jumalan postuloiminen aineellisen kosmoksen selittäjäksi ei vain selitä tietoisuuden fundamentaalisuutta, vaan esimerkiksi myös kontingentin kosmoksen olemassaolon ylipäänsä; maailman säännönmukaisuuden ja ymmärrettävyyden; sekä vaikka matematiikan hämmästyttävän toimivuuden luonnontieteissä. Teismi on näin selitys tietoisuudelle, jonka puolesta on jo olemassa taustaevidenssiä ja jota ei näin keksitty selittämään ainoastaan tätä yhtä ongelmaa. Toisin kuin panpsykismin tapauksessa: sen ainoa motivaatio on selittää tietoisuuden fundamentaalisuus.

  

Panpsykismin ad hoc luonnetta voidaan vahvistaa huomioimalla, että tämä näkemys vaikuttaa sinänsä hyvin kummalliselta. Onko tuoli, jossa istun nyt, todellakin jollakin tasolla subjektiivisesti tietoinen? Onko pöydälläni olevalla puoliksi syödyllä banaanilla ihan oikeasti proto-mentaalisia tiloja? Onko tämä todella uskottava vaihtoehto? Olisiko kukaan järjissään edes ehdottanut tällaista teoriaa, jollei hän epätoivoisesti haluasi ratkaista tietoisuuden ongelmaa pelastaakseen metafyysisen monismin?

  

Teismillä ja panpsykismillä on kutakuinkin sama selitysvoima suhteessa tietoisuuden alkuperään. Teismi kuitenkin sopii huomattavasti paremmin yhteen muun evidenssin kanssa, jonka vuoksi teismillä on laajempi selitysala. Se kykenee selittämään sekä tietoisuuden että monia muitakin asioita. Panpsykismi on taas kehitelty selittämään vain tietoisuuden ongelma. Lisäksi tämä yhden ilmiön vuoksi keksitty uusi teoria vaikuttaa hyvin kummalliselta. Teismi on siis parempi selitys tietoisuuden alkuperälle, koska se sopii panpsykismiä paremmin yhteen taustaevidenssimme kanssa ja koska se ei näin ole panpsykismin tavoin ad hoc.

    

Jos panpsykismi olisi ainoa saatavilla oleva ratkaisu kysymykseen tietoisuuden alkuperästä, niin ehkä meidän tulisi vain hyväksyä sen outous sekä ad hoc luonne. Tiede postuloi jatkuvasti uusia ja aluksi kummallisia entiteettejä selittämään ilmiöitä; ja tietoisuus on niin suuri mysteeri, että varsinkin sen selittämiseksi uusien postulaattien olemassaolo ei olisi epäuskottavaa. Tämä on myös Nagelin, Strawsonin ja Chalmersin kanta. Mutta kuten J.P. Moreland huomauttaa useaan otteeseen teoksessaan Consciousness and the Existence of God, panpsykismi ei ole (naturalismin hylkäämisen jälkeen) ainoa saatavilla oleva vaihtoehto kysymykseen tietoisuuden alkuperästä. Meillä on filosofinen teismi ja teistinen argumentti tietoisuudesta; metafyysinen monismi ei ole the only game in town. Tämän vuoksi on ad hoc -maista keksiä uusia ja kummallisia postulaatteja ilmiöiden selittäjäksi, joille teismillä – teorialla, jota ei ole keksitty vain tietoisuuden ongelman vuoksi – on jo olemassa selitys.

   

IV. Lopuksi

Tämä ei tietenkään ole knock-down argumentti. Se on pelkkä selityksellinen peruste pitää teismiä panpsykismiä parempana vaihtoehtona tässä kohdin. Joka tapauksessa, jo se tosiseikka, että vaihe 1 aletaan hyväksyä enemmän ja enemmän ei-teististen ajattelijoidenkin keskuudessa, on jännittävää teistisen tietoisuus-argumentin puolustajan kannalta.

 

Kirjallisuus

Chalmers 1996: The Conscious Mind: In Search of a Fundamental Theory. Oxford University Press.

Nagel 2012: Mind and Cosmos: Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False. Oxford University Press.

Strawson 2006: ”Realistic Monism: Why Physicalism Entails Panpsychism”. Teoksessa Freeman (toim.): Consciousness and its Place in Nature: Does Physicalism Entail Panpsychism? Imprint Academic. 

Mainokset
Kategoria(t): Argumentti tietoisuudesta, Jumalan olemassaolo, Mielen filosofia Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s